S32.0

en ole kirjoittanut hetkeen. ei ole ollut haluja kirjoitella, varsinkaan kun en usko kenekään lukevan tätä blogia. noh, omaksi ilokseni olen ennenkin kirjoitellut, joten jatketaan sillä linjalla!

pari viikkoa sitten kaikki mullistui, koulun pihassa liukastuin ja kaaduin kohtalokkain seurauksin. tipahdin suoraan pyllylleni, ja tunsin todella voimakasta kipua selässäni, tiesin heti että nyt kävi huonosti. raahauduin viime voimillani kouluun sisälle, itkien kipua. onneksi törmäsin koulukaveriini F:ään joka talutti minut terveydenhoitajan luokse, joka ei tietenkään ollut paikalla. F. oli niin ystävällinen että haki minulle kotoaan särkylääkettä, ja sain yhteyden K:hon, joka tuli pian hakemaan minua koulusta ja hän ajoi minut PHKS:ään ensiapuun,

ei tarvinut odotella kauaa lääkärille pääsyä (ihme!) ja minut laitettiin röntgenkuvaan. kuvassa oli jotain vialla, joten loppuajan minua kärrättiin pyörätuolilla. kun näin lääkäriä kuvan oton jälkeen, hän kertoi minulle että selkärankani oli murtunut. sain reseptille vahvoja kipulääkkeitä ja passituksen uuteen röntgenkuvaan, ja hoidoksi ekstensiotukiliivi, jota pitäisin seuraavat 6-8 viikkoa.

kävin uudemman kerran lääkärissä, yksityisellä tällä kertaa, sillä en saanut aikaa kunnalliselle lääkärille. uudessa röntgenkuvassa selvisi, että lannerangassani oli yksi nikama painunut kasaan 30%. lääkäri peloitteli minua että pitää leikata selkä ja laittaa pultit selkään. olin kauhuissani, mutta onneksi röntgenkuvassa selvisi myös että leikkausta ei näillä näkemin tarvita. ortopedin kanssa katselimme röntgenkuvaa ja siinä ihan selvästi näkyi murtunut ja kasaan painunut nikama. diagnoosiksi tuli S32.0 Lannerangan murtuma. 

olen elämässäni kokenut kaikenlaista, psyykkisen sairastamisen ja fyysisen sairastamisen osalta, mutta täytyy sanoa että tämä kokemus on yksi paskimmista mitä olen joutunut kokemaan. kipu selässä on ollut ajoittain lähes sietämätöntä, ja pitkään en saanut edes sukkaa jalkaan. kaikki sellainen, mitä on tottunut pitämään itsestään selvyytenä, on muuttunut hankalaksi ja mahdottomaksi. välillä olen ollut todella masentunut. olen toisten avun tarpeessa jatkuvasti, vaikka nyt voin jo paremmin. kivut eivät ole enää niin voimakkaat ja olen alkanut hieman notkeutua, mutta selkätuki on ystäväni vähintään seuraavan kuukauden. vihaan tätä hökötystä joka päivä enemmän.

vaikka vammauduin vakavasti, olisi voinut käydä paljon pahemmin, juurikin se leikkaus tai selkäytimeen vaurioita. tämä olisi tarkoittanut lähes tulkoon halvaantumista. eniten minua koko jupakassa harmittaa se, että mäki jossa kaaduin, ei ollut hiekoitettu. koulu maksaa lääkärikulut, mutta kipu ja mielipaha ei korvaudu mitenkään. minua harmittaa, että näin tapahtui, kuitenkin, kuten ystäväni H. sanoi, opin tästä kokemuksesta kuitenkin paljon. opin sen, kuinka hankalaksi elämä voi käydä vahingon satuttua. tästä lähin osaan olla empaattisempi liikuntarajoitteisia kohtaan kuin ennen,sillä olen kokenut tämän omakohtaisesti. 

K. on ollut uskomaton apu, ilman häntä en olisi pystynyt tehdä mitään. suurkiitos siis hänelle.

suuri ongelma on myös kaatumisesta johtuvat pelot, olen jatkuvasti peloissani että kaadun uudestaan, ja liukkaat tiet eivät yhtään auta asiaa. pelkään, että vammaudun vielä pahemmin, ja pelkään lähteä kotoa pois. olen aina ollut pelokas ihminen, mutta nyt pelot ovat voimistuneet. pelkään edelleen kuolemaa ja sitä etten ikinä toivu takaisin entiselleen.

nyt keskityn paranemiseen ja koitan hieman liikuskella. kotiin jääminen yksin ei ole hyvä juttu. 

kipuja vielä on mutta koko ajan olen menossa parempaan suuntaan. toipuminen kokonaan kestää 2-3 kuukautta ja sen päälle minun täytyy mennä fysioterapiaan kun olen toipunut. iso harmi tuli yhdestä kaatumisesta.